Uusi työ löytyi ja koulu on ohi. Kesälomaa vietellen hyisessä kevättuulessa. Pyöräillessä tuuli tuntui ja näkyi, sormet punaisena, leuka jäykkänä. Reippailin lapsuudenystäväni luo, jota en hetkeen ole ehtinyt nähdä. Piristävä kokemus, kuten aina. Huomenna todennäköisesti viimeinen päivä entisessä työpaikassani, riemua kumpuaa sisältäni, mutta sitä ei voi näyttää. Uskon että työpäivästäni tulee hulvaton. Tosin on yllättävän hankalaa päästää irti ensimmäisestä työpaikasta, jonka työntekijät ovat kaikki ystäviäni ja eräänlaisia luottohenkilöitä. Heidän kanssaan on jaettu pahimmat krapulat, onnistumiset, naarmut ja ahdistukset, sekä tietenkin ilot. Vaikka haluaisinkin uskoa ajatukseen, että ystävät ovat ikuisia, onko asia todella niin? Unohtuuko entiset työkaverit kun niitä ei enää näe? Toivon todella että ei.

Rakennusmiehet hääräävät aamuisin makuuhuoneemme ikkunan edessä. Irroittelevat parveketta. TUSKA mikä meteli, klo 10 aamulla. Uusi parveke, kiva, remontti, ei niin kiva. Iltasauhuja olisi rentouttavaa pössäytellä omalta pikku parvekkeelta. Nyt täytyy laahustaa 3 kerrosta portaita jos halajaa tervaa sisuksiinsa. Saapahan reidet töitä. Taidanpa kirjoittaa raksoille mukavan aamutervehdyksen paperiin ja kiinnitän sen parvekkeen ikkunaan. Laitan kuvan siitä huomenna!

Yo-juhlat kolkuttelevat jo ovella. Navetan vinttiä suunnittelimme musacorner-karaoke-tanssi-virvoke-alueeksi, joten sitä on syytä ruveta ehostamaan. Mekko löydettiin Pikku Pariisista Koskikeskuksesta. (Siitäkin kuvaa huomenna) Parempaa mekkoa ei olisi voinut minulle enää löytyä. Se väri, ja se istuvuus. Mekkoihmisiä en ole koskaan ollut. Peilikuvani kaupassa antoi olettaa, että mekot, ne on tyttöjen juttu!

 Päivä alkoi teellä. Vihreällä teellä. Aamu taas alkoi selkäkivulla, sietämättömällä kivulla, jolle ei ole loogista syytä. Onko flunssa pureutunut selkään? En ymmärrä. Sattui niin vietävästi ja unta tuli huonosti aamun osalta. Selkää särkee kyllä vieläkin enkä tiedä miten päin tässä sohvalla istuisin.

Kaverilta tuli viesti. Kyseli lähtisinkö torstaina zumbaan. Päässä kiehuu, haluan liikkumaan! Siitä on tullut jonkinmoinen pakkomielle tuosta liikunnasta ja hyvä niin. Kun muutin miesystäväni kanssa yhteen, liikuntaharrastukset pääsivät unohtumaan ja oli liian helppoa tilata pizza tai kebab-annos kotiin. Ne ajat ovat ohi. Havahduin peilikuvaani ja siihen, etten mahdu vanhoihin housuihin enää. Kommentit: "hei ooksä lihonu?" ym. eivät itsetuntoa kohottaneet. Nyt kuntosali on toinen koti. Terveelliset ruoat maistuvat, pääsisinpä vaan sokerihimosta vielä eroon.. Kohtahan ylioppilasjuhlatkin ovat edessä! Olisi mukava näyttää kivalta mekossa..

Jos päivä alkaa huonosti, onko koko loppupäivä yhtä helvettiä? Sehän nähdään. Kellokin lähenee jo kahta. Pitäisi varmaan syödä jotakin, että elimistöllä olisi energiaa parantua. Muut haluaisi mut mukaan pelaamaan pokeria illemmalla. En ole vielä mikään "pokerface", mutta jospa tästä ura urkenisi, mistä sitä koskaan tietää!

Rakas pikku gerbiilini koluaa lattioita. Kynsien rapina vain kuuluu kun se juoksentelee ympäriinsä. Ulkoa kuuluu tuttu liikenteen pauhu, vaimea sellainen kuitenkin. Varpaita palelee, sukat jäi taas jonnekin. Taidan laittaa elokuvan pyörimään, kalapuikot paistumaan ja unohtaa kivut.

Tässä kultaseni pienenä <3

Ja tätä elokuvaa suosittelen lämpimästi:

Oma blogi. Hetken mielijohteesta. Ajattelin tässä ruveta kirjoittelemaan omista jutuistani omaksi ilokseni. Jos joku sattuu tätä joskus lukemaan, se on vain positiivista, koska uskon että tänne saattaa ilmestyä hyviäkin juttuja.

Kun nyt aloin kirjoittamaan, muistelen aikaa, jolloin halusin palavasti kirjailijaksi tai toimittajaksi. Sinkkuelämää-sarjan Carrie inspiroi kirjoittamaan omalla tyylillä. Päiväkirjat ovat täynnä teini-iän hienoja oivalluksia, onneksi en omistanut blogia silloin.. Päiväkirjat saa jäädä. Tännehän voi kirjoittaa kaiken ei-niin-henkilökohtaisen.

Hain tänään Tampereen ammattikorkeaan kolmelle eri linjalle. Sormet ristissä, toivottavasti tärppäisi. Välivuosi kuulostaa niin..laiskalta. Yliopisto olisi tietysti hieno paikka, haluaisin tasokasta koulutusta (itsekäs!). Nyt ei vaan riitä huumori pääsykoelukemiseen, ei kyllä. Jos tämä flunssa nyt lähtisi, menisin heti huomenaamulla salille. Nyt on ollu viikon tauko treeneistä laiva-ja Helsinginreissun takia. Lihaksethan kohta tottuu tähän laiskotteluun.

Vähän väsyttää, sairastaminen vie voimat. Jospa jatkan huomenna bloggailua. Saattaisi irrota enemmän juttua. Täällä kyläilleet kaveritkin lähtivät juuri, saapahan ruveta rauhoittumaan ja keittämään illan viimeisiä teekupposia.